Tea and attention
Tapasin Edith Hubersin hänen kotonaan Amsterdamissa. Google Maps näytti sijainnin keskelle kanaalia, mikä olikin totta sillä hän asuu houseboatissa eli asuntolaivassa. Aikoinaan Amsterdamissa oli pulaa asunnoista ja toisaalta myös maa-alasta ja niinpä päätettiin ottaa lukuisat kanaalit käyttöön rakentamalla asumuksia veneisiin ja lauttojen päälle. Edithin talo ei ole tarkoitettu liikuteltavaksi vaan se on pysyvästi tälle “vesitontille” rakennettu. Talon ja pihan yhdistää terassi. Pihalla seisoo iso jurtta.

Jurtan keskellä on kamiina ja sitä voikin käyttää ympäri vuoden. Edith kutsuu jurttaa toimistokseen. Jurtta on valmistettu Mongoliassa, sen ovat valmistaneet mongolialaiset hollantilaiselle yhtiölle “Never horry” (nooitmeerhast.nl). Jurtta on sisustettu kauniin tunnelmalliseksi. Buddhapatsaat viittaavat buddhismiin, joka puhuttelee Edithiä. Myös shamanismiin liittyviä asioita, kuten noitarumpu ja neljän ilmansuuntaa on nähtävissä erilaisin kankaina, esineinä ja väreinä. Jurtan katto näyttää kuin se olisi tehty heinäseipäistä. Tyynyjä, kynttilöitä ja kristalleja (iso vulvan muotoinen kristalli!) on karvamatoin päällystetyllä lattialla edellisen päivän “naisten ringin” jäljiltä. Ilmassa on mieto Palo Santon eli holy wood:in tuoksu. Edith tarjoaa teetä ja baby viikunoita, jotka halkaistuna näyttävät nekin vulvalta.
Löysin Edithin googlatessani menopaussiin liittyviä asioita Amsterdamissa. Edithin jurtassa pidetään Menopaussiworkshoppeja. Osallistujilla saattaa olla menopaussioireita tai menopaussi jo ohitettu, mutta joka tapauksessa he ovat voimautumassa omalla matkallaan. Jotkut sanovat, että menopaussi on elämän kauneinta ja ihaninta aikaa ja moni kehuu, että seksielämä on parhaimmillaan menopaussin jälkeen.

Minulle tuli jännä, rauhallinen olo heti Edithin tavattuani. Jo hänen olemuksensa ja läsnäolonsa hoivaa. Hän on parisuhdeterapeutti, traumahoitaja ja hän pitää naisten rinkejä. Edith kertoo: “Naiset ovat eri ikäisiä ja puhumme eri asioista. Useimmiten aiheet liittyvät vuoden aikana tapahtuvaan muutokseen. Vuodessa on kaksitoista kuunkiertoa. Naisina meillä on yhteys kuuhun, meillä on oma kuunkierto, kuukautiset. Talvisin kierto ja koko olemuksemme on ‘sisäänpäin’, kun taas keväällä ja kesällä haluamme ulos. Se on hyvin loogista. Kun elimme nomadeina, meillä oli kuukautiset yhtä aikaa. Näin kävi minulle kun elin Amsterdamissa kommuunissa.“
Women don’t need much more than tea and attention
Naisten rinkien idea on, että naiset eivät tarvitse paljon muuta kuin teetä ja huomiota. Riittää, että olemme todistajana toistemme tarinalle. Se on parantavaa. Edith tarjoaa naisille kokemuksen, vie heidät matkalle käyttäen esimerkiksi rumpua tai muita shamanistisia metodeja, kuten henkilökohtaisia kysymyksiä (personal inquiries) ja shamanistisia karttoja (shamanic constellations). Se on todella matka itseen. Tämän kokemuksen jälkeen vuorossa on avoin kierros, käytämme “talking stonea” eli kiveä joka antaa puheenvuoron jokainen saa jakaa mitä haluaa.

The period after menopause (pun intended) is the most beautiful time of woman’s life
Edithin mielestä menopaussi on yksinkertaisesti muutosvaihe. Se on aika jolloin sinulle kirkastuu kaikki: oma itse, ihmissuhteet, elämäntehtävä. ‘After the heat’ eli menopaussin jälkeen tulee tyyneys. On mahdollisuus olla vain viisas ja läsnä.
Menopaussiworkshopin tarkoitus on antaa mahdollisuus itselle vain kuunnella. Mitä tarvitsen. Mitä oikein haluan. On pakko pysähtyä ja olla rehellinen. Kiireisten vuosien aikana voi vedota kaikkiin asioihin jotka on välttämätöntä hoitaa. Nyt ei enää voi. On oltava tosi itselle. Naisille, jotka ovat rakentaneet paljon estoja, muureja, peittääkseen oman itsensä, voi muutos olla rankempi. Heille, jotka ovat enemmän sinut itsensä, kehonsa ja tunteidensa kanssa, voi matka olla helpompi. Jollet ole koskaan puhunut ‘sinun totuuttasi’ ulos, saattaa menopaussissa ärjähtää joku joka kuulostaa vieraalta. Mutta kyllä se olet sinä. Ja me vain syytämme hormoneja. Vaikka hormonit ovat auttamassa.
Calm after the heat
Kyse on siitä, kuinka voit käyttää tuota energiaa löytääksesi tyyneyden, saadaksesi mitä haluat tai lähteäksesi sen perään mitä tavoittelet. ‘The heat inside is helping.’ Tapaan monia naisia jotka sanovat, että he vihaavat kuumia aaltoja. Jos yrität kuulostella minkä vuoksi tämä energia minussa jyllää, mistä se tulee, mihin se on menossa, voit ehkä käyttää sitä saadaksesi itsesi tyyneksi. Jos taistelet sitä vastaan koko ajan, se ei auta. Olen itse siinä iässä, että minulla täytyy olla menopaussi päällä, mutta en ole kokenut voimakkaista kuumia aaltoja. Siksi minun on vaikea sanoa, että sinun täytyy toivottaa ne tervetulleeksi. Minulla on kokemusta kuitenkin runsaista kuukautisista. Vähän sama asia siellä, jos niitä vastaan taistelee, se ei ole hyvä. Kuukautiset pyytävät sinua menemään itseen, kehoosi. Tiedämme, että meditointi, jooga tai muu keskittynyt tekeminen tuottaa tyyneyden, hyvän olon, jolloin asiat kirkastuu. Tiedämme miten päästä sinne, mutta silti taistelemme vastaan. Se on inhimillistä, se on matka. Iän myötä se helpottaa. Olen nyt paljon paremmin yhteydessä itseeni. Haluan olla siellä tyyneydessä, koska täällä ei ole mitään tärkeämpää.
When ego is lost, then universality exists
Edith kysyi minulta, että ketä oikein palvelen (who are you comforting?) kun kerroin olevani taipuvainen koko ajan suorittamaan jotakin. Jos ei muuta, niin hinkkaan jotakin likaista ovenpieltä. Se on ego. Koska olemme ihmisiä, meillä on ego. Se kuuluu peliin. Osa egosta nyt kuitenkin kertoo, että et ole tarpeeksi hyvä. Se on pieni tyttö sisälläsi. Hänet sinun pitää rauhoittaa. “Kahdeksan vuotta sitten minua auttoi kun tapaamani shamaani sanoi minulle, että kun sinulla on kuukautiset, sinä puhdistut, et pelkästään itseäsi varten vaan koko perhettäsi varten. Joten anna sille aikaa. Anna sille ajatus, mitä oikein puhdistat kehostasi tällä kertaa. Sinä uudistut ja se on hyvä.”
Päätän, että seuraavan kerran kun minulla on kuukautiset, en rupea raivosiivoamaan vaan otan kupin teetä ja puhdistun kaikessa rauhassa sohvalla istuen, koko suvun edestä.
Lady Lipstick ja Amsterdam Insights
Kävin haastattelemassa Edith Hubersia Amsterdamissa