Tervetuloa mukaan SE – Seksipuhekirjan takahuoneeseen. Kirjoitimme Rosan kanssa kirjan seksipuheesta eli seksuaalisesta kommunikaatiosta, joka siis on toki muutakin kuin puhetta. Julkaisimme keväällä 2017 NE – Kuukautiskirjan, joka on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja kuukautisista. SE – seksipuhekirjassa aihe on laajempi. Nyt käsittelemme seksuaalisuutta ja sitä miten sen kukin kokee ja miten siitä kommunikoi. Ote on edelleen sama; tartumme aiheeseen suoraan ja huumorilla ja kirjasta tuli lisäksi kauniin visuaalinen. Tämä haastattelusarja raottaa ovea kirjan kirjoituksen takahuoneeseen julkaisemalla muutaman täyspitkän haastattelun, joita olemme kirjaa varten tehneet.

Rosa tapasi helsinkiläisessä kahvilassa 26-vuotiaan opiskelijan, joka oli sähköpostitse kertonut orgasmitaidoistaan. Nainen kertoi olevansa erityisen kiinnostunut tunne- ja vuorovaikutustaidoista. Hän on myös harjoittanut tantraa. ”Ei tantra sinänsä voi omia ihan yleispäteviä juttuja, kuten syvään hengittämistä.”, nainen kertoo.

”Huomasin jo pitkän aikaa sitten, että kun kiihottuu, hengitys syvenee ja kiihtyy. Kun niitä alkaa tahallaan matkia, pystyy voimistamaan kiihottumista.”, nainen selittää miten löysi hengityksen seksielämän parantajana. Tässä on hänen matkansa, hänen tekniikkansa.

Syvä rakkaus käynnisti tutkimusmatkan omaan kehoon

Annetaan siis orgasmimestarin kertoa omin sanoin: ”Vasta nykyisen miehen kanssa, jonka kanssa olen ollut viisi vuotta, lähti kunnolla avautumaan koko homma. Meillä menee hyvin kemiat yhteen ja koen olevani aidosti ja syvästi rakastettu. Hän halailee ja hyväilee minua paljon, osoittaa rakkauttaan, paneutuu tosi paljon.

Alkuun oli vaikea ottaa niin pitkään suuseksiä, mutta kun huomasin, että hän aidosti nauttii ja syttyy siitä, se alkoi vapauttaa. Aiemmin tuntui, että se on enemmän velvollisuus miehille, että pitää vain saada nainen märäksi, mutta hänen kanssaan tuntui siltä, että hän nauttii siitä. Kun olin huomannut, että minulla ei ole vain yhtä tapaa saada orgasmia, siitä alkoi tutkimusmatka. Olin ensimmäistä kertaa myös naisen kanssa ja sekin avasi uusia asioita, kun ei tarvinnut kieltää mitään puolta itsessään.

Aloin myös nykyisen miehen kanssa treenaamaan tavoitteellisella voimatreenillä lantionpohjalihaksia. Aiemmin olin tehnyt sitä vain kausittain. Huomasin treenin vaikuttavan. Tuli herkkyyttä lisää ja voimaa. Orgasmit muuttuivat voimakkaammaksi. Kun mieskin huomasi muutoksen, se kannusti lisää. Seuraavaksi sainkin sitten jo nänniorgasmin.

Kerran eräs nainen silitti minua polvitaipeista ja huomasin, että sekin tuntui tosi hyvältä. Olimme siis siihen aikaan mieheni kanssa monisuhteisia ja juttelimme mieheni kanssa niistä asioista, mitä löysimme toisten kanssa. Pikku hiljaa eri kehon osat avautuivat. Polvitaipeiden jälkeen sain orgasmin varpaista ja korvista. Vieläkin löytää uusia asioita, kuten vähän aikaa sitten korvantaus ja kitalaki. Se on sellaista tutkimusmatkailua. Huono puoli on se, että nykyään koko kehoni kaipaa kosketusta, joten minusta on tullut aika vaatelias ja hemmoteltu.

Minulle sopii parhaiten höyhenenkevyt silitys, jossa hädin tuskin kosketaan. Koska se kosketus on niin hento, aloin kokeilla sitä, että vain kuvittelen sen kosketuksen. Kerran vain makasin miehen vieressä, nauttien hänen lämmöstään ja oli todella rakastettu ja turvallinen olo, niin että vähän itkinkin. Aloin silittää miehen olkapäätä hellästi ja kuvittelin samalla, että hän silittäisi minua. Ja siinä kävi sillä tavalla, että sain orgasmin sillä, että silitin toista. Niinpä halusin lähteä tutkimaan sitä, että hengitän syvään ja kuvittelen toisen silityksen. Jonkin aikaa sitä harjoittelin ja opettelin vapautumaan.

Aluksi tarvitsin miehen viereen, sen lämmön ja turvan, että sain vain hengittämällä orgasmin. Sitten opettelin tekemään sen kylvyssä. Ihan aina ei vieläkään pysty rentoutumaan niin hyvin, että pääsen oikeaan mielentilaan. Vaihtelee myös aika paljon, kuinka nopeasti onnistun hengittämään itselleni orgasmin. Jos minulle tulee lukkoja, traumat päälle, en voi harrastaa seksiä ollenkaan. Ne pitää itkeä pois, jotta voi jatkaa. En halua enää ollenkaan, että minuun penetroidaan yhtään, ellen halua sitä ihan kunnolla. Omaa vaginaa pitää kunnioittaa niin, että sinne ei saa laittaa sormea, eikä nuolaista, ellei sitä kunnolla himoitse. Nuorempana sitä vain harrasti seksiä, vaikka ei halunnut. En enää edes masturboi väkisin laittamalla liukkaria, vaan siinä on aina kunnioitus läsnä. Vähän haikealta tuntuu, kun olisi hauska kokea uudelleen ne oivalluksen hetket.”

 

Hengitysorgasmin sääteleminen

Naisen mukaan orgasmin pituutta ja laatua on helpompi säädellä, jos orgasmi on alun perinkin lähtenyt hengityksestä. ”Hengitän syvästi sisään ja uloshengityksessä kuvittelen miten hengitys menee läpi kehon vatsaa pitkin kohtuun ja vaginaan. Tunnen siinä värinää ihan käsivarsia myöten. Hengitykseen keskittymällä saan koko kehon heräämään henkiin. Havainnoin myös tosi pieniä tuntemuksia, vaginan ja sydämen sykähdyksiä. Panen ne merkille, että ai miten ihanaa. Olen myös huomannut, että hengitys vaikuttaa orgasmiin niin, että kun on ihan rajalla, niin voi pysyä siinä ja tietää, että jos kerran hengitän oikein syvään, voin laueta. Ja kun taas orgasmi on päällä ja alan hengittää kiivaasti ja nopeasti, orgasmikin muuttuu kiivaaksi ja jos taas hengitän syvään, se muuttuu syvemmäksi. Orgasmi on kuin liekki, johon voin puhaltaa lisää.” hän kertoo, mutta myöntää ettei kunnolla stressaantuneena kannata edes yrittää. Rentous sen sijaan saa nautinnon jatkumaan loputtomiin:

”Usein kun mies on lauennut ja ollaan vain lähekkäin, hengittelen syvään saaden vielä lisää nautintoa. Siitä saa ihanan rauhallisen lopetuksen. Olen kyllä nykyään tosi kyltymätön, aina voisin haluta kumppanin kanssa lisää. Kärtän, että ”voisitko vielä ihan vähän niskasta”. Nuorempana oli niin, että kiihottui, laukesi ja sitten se oli ohi. Nyt vain haluaa lisää ja lisää ja koko ajan vain orgasmit kasvaa. Joku mies voisi kokea siitä riittämättömyyttä. Parhaiten sytyn seksistä niin että tekee mieli masturboidakin, joten seksin jälkeen vielä masturboinkin ja muistelen ja fiilistelen. Se on mennyt aika överiksi.”

 

Herkkyys lisää nautintoa

Naisen mukaan on opittava itkemään toisen seurassa ennen kuin voi nauttia syvästi. ”Naisten pitäisi oppia näyttämään herkimmän puolensa, kaikki tunteensa. Sitten kun on näyttänyt yhden herkän puolen itsestään, pystyy myös avautumaan seksissä.”, hän uskoo.

”Viime keväänä kävi niin, kun kerran itkin kunnolla huutoitkua, olin kuin pieni vauva miehen sylissä. Lopuksi laukesin vahingossa itkun lomassa. Ensin yritin kieltää sen, ettei näin tapahtunut, kun se tuntui niin nololta, että eihän tästä kuulu. Onneksi mies sanoi ääneen, että laukesitko sä just ja sitten sain sen myönnettyä. Nykyään usein käy niin, että laukean itkun päälle. Siitä tulee rakastunut, onnellinen ja helpottunut olo, kun saa itkunsa itkettyä loppuun.” nainen kertoo.

 

Tärinän ja vapinan avulla parempia orgasmeja

Rosa kertoo:

”Löysin aivan sattumalta ja vahingossa eli pyytämättä ja yllättäen tärinän seksuaalista nautintoa lisäävänä tekniikkana. Huomasin oikein rentona orgasmin jälkeen vapisevani pitkään ja sain sillä nautinnolle ikään kuin hännän. Olen oppinut myöhemmin myös käynnistämään tärinää tahallani ja saamaan tärinän aikana upeita orgasmeja, jolloin minua ei tarvitse kuin hipaista tai sanoa minulle jotain hellää tai vain näen mieheni, niin jo laukean aivan erityisellä tärinätavalla.

Helpoiten pääsen tärinään pitkän rakastelun tauolla, kun jään monen orgasmin saatuani makaamaan selälläni ja keskityn lantioni alueeseen. Tärinä lähtee liikkeelle hiljalleen reisistä, ja jos en yritä kahlita sitä, se valtaa koko lantion ja alavatsan alueen. Tärinän aikana on myös taivaallista rakastella, mutta en juuri pysty silloin itse hallitsemaan liikkeitäni. Olen tärinän aikana aika avuton. Jos minun on jano, mieheni on juotettava minua päästä kiinni pitäen. Joskus on käynyt niin, että orgasmit kiihtyvät tärinässä niin tauottomiksi, että se on ollut jo pelottavaa, enkä ole päässyt siitä itse pois, vaan tarvinnut mieheni apua rauhoittuakseni. On hämmentävää, miten lähellä nautinto on pakokauhua, jos tuntuu siltä, että orgasmi jää päälle.

Ystävältäni opin, että tämä tärinätaito muistuttaa TRE-tärinäterapiaa (Tension Release Exercise). TRE Finland on yritys, joka mainostaa tärinää stressinpurkuliikkeinä, jotka nopeasti käynnistävät kehon luonnollisen, jännitystiloja purkavan palautumismekanismin. ”Saat kehosi takaisin”, he lupaavat. Jos siis ei osaa omin päin kokeilla tärinän vaikutusta omaan seksielämään, ympäri Suomea löytyy palveluja, joissa tätä tekniikkaa voi opetella ilman seksuaalista merkitystä. TRE-tärinäterapian avulla parannutaan esimerkiksi väkivallan ja vuorovaikutuksen traumoista. Kehollisiin asioihin sopivat keholliset menetelmät. Seksi on kehollinen asia. Tärinä ja vapina ovat ihmiskehon tapoja purkaa jännityksiä ja poistaa kehosta stressihormoneja. Niin tai näin, tärinätekniikka tuntuu sopivan seksiin hyvin.”

Orgasmia pidättämällä parempia orgasmeja

Edging eli orgasmin partaalla käyminen on yksi tutkitusti tepsivä tapa, jolla voi saavuttaa moninkertaisia, pitkiä ja syviä orgasmeja. Sitä voi harjoittaa ainakin kolmella eri tavalla:

Masturboi pidätellen

Joidenkin seksioppineiden mukaan omaa seksuaalisuutta voi nostattaa niin, että lopettaa masturboinnin ennen laukeamista ja näin ”lataa itseään”. Orgasmista tietoisesti pidättäytyminen voi myös auttaa siihen, jos seksistä on tullut liian suorituskeskeistä tai on orgasmivaikeuksia yliyrittämisen takia.

Sido ja kiusaa

Edging voi olla myös parisuhdeseksileikki, jossa toinen kiihottaa toisen useasti orgasmin rajalle ja pitää tauon. Orgasmin partaalla hoippuminen voi lopulta kasvattaa orgasmin ennenkokemattomiin mittoihin ja syventää kumppanien keskinäistä sidettä.

Mielenvoimalla

Toinen voi myös sanallisesti kieltää toista saamasta vielä orgasmia, vaikka jatkaa fyysistä kiihottamista. Orgasmia voi myös tietoisesti päättää olla ottamatta. Jos esimerkiksi on laukeamassa suuseksissä, voi päättääkin jättää orgasmin väliin, jotta toinen ehtii tehdä saman stimulaation myös esimerkiksi nänneille ja peräaukolle. Näin koko keho ehtii mukaan kokovartalo-orgasmiin.

Liity Lipstick Mafiaan!

Lady Lipstick haluaa kutsua sinut mukaan eliittijoukkoomme! Saat ensimmäisenä tiedon kaikesta uudesta sekä upeita etuja meiltä ja partnereiltamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *