Lady Lipstick julkaisi viime vuonna kokoelman blogikirjoituksia Lipstick Mafia Stories -kirjana. Osa stooreista on aiemmin julkaistu Lipstick Mafian blogissa vuodesta 2015 alkaen, kannattaa siis selata blogia ajassa taaksepäin tai hommata pieni musta kirja käsiisi esim. Kariston verkkokaupasta 🙂

Kesän kunniaksi halusin nyt julkaista ystävysten ennen blogissa julkaisemattoman Italian seikkailun. Kolme stooria heinäkuun alun kunniaksi, yksi päivässä, olkaapa hyvät!

Lipstick Mafia Stories sisältää tarinoita naisten seksuaalisuudesta 2010-luvulla, suoraan ja hauskasti. Kirja sai alkunsa aidosta viiden naisen WhatsApp-ryhmästä, jonka ruuhkavuosien makuisen arjen Lady Lipstick kokosi ja muokkasi kirjaksi. Meeri, Maiko, Erin, Vilja ja Noora elävät kolme-nelikymppisten arkea parhaimmillaan ja pahimmillaan. Naisia yhdistää elämäntilanne, johon kuuluvat puoliso ja pienet lapset,
arjen kipuilut ja musta huumori, parisuhteen haasteet ja tähtihetket. He ovat perillä toistensa elämästä, vaikka näkevät fyysisesti harvoin. Ehkä juuri siksi seksistä ja seksuaalisuudesta jutellaan vallattomasti ja estoitta.

ITALIASSA 2/3

Salaisuuksia ja paljastuksia

Meeri: Mitä sä Noora vielä pohdit sitä teidän pojan esinahkajuttua. Mikset vaan varannut sitä aikaa? Jenkeissä se olis jo napattu pois enempiä miettimättä päiväkirurgisessa ja annettu tikkari ja diapamia kotimatkalle. Siellä tämmöset suomalaiset shar peit on ihan kauhistus. Äidit säilöö poikien nahat jossain kirjan välissä. Mitä sitä enää mietit, naps pois vaan. Jossain asioissa oot kyllä ihan outo. Kun teillä on noita salaisuuksia. Meidän suvussa nää juteltais kahvipöydässä, tyyliin mites kikkeli voi ja saako olla korvapuustia.

Noora: Tuntuu jotenkin vaan siltä, että olis kivempi jos se korjaantuisi itsestään kasvun myötä, eikä tarvitsisi leikata. Pojat keskenäänkin vertailee vehkeitään, niin sitten yhdellä on nahaton. Äitinä mietityttää jos ei ole pojilla kalut kunnossa.

Meeri: Niin, no tässä suhteessa on kyllä helpompaa olla tyttöjen äiti. Vaikka ulkonäköpaineet ja tissien kasvu mietityttää jo nyt.

Vilja: Otettaisko taas vähän skumppaa! Mites seksielämät?

Erin: Uuh, no nyt päästään asiaan.

Noora: Meillä on ihan perus. Ei raportoitavaa.

Meeri: No kerro Maiko nyt vähän millaista se teidän seksielämä on. Mun miehen mielestä sä olet jotenkin mystinen ja kiinnostava, pidät jotain pitsisiä polvisukkia ja sulla on aina joku suristin jossain reiässä. Onko nytkin? Ei sitä tiedä.

Maiko: No en mä nyt tiedä onko meidän touhuissa mitään ihmeellistä. Pari uutta lelua ja tutustuttiin yhteen pariskuntaan, jotka harrastaa “vaihtelua”, jos tiedätte mitä tarkoitan. Mua ehkä vähän kiinnostais tutustua siihen touhuun, mutta Master on aika jyrkästi ei.

Erin: Mitä vaihtelua. Niinkuin jotain lihan korviketta vai? 🙂

Maiko: Hehe. Swinging, eli parinvaihtoa. Ne kertoi saaneensa kutsun parinvaihtojuhliin, missä pariskunnat tulee yhdessä ja sit jos löytyy joku kiinnostava toinen pariskunta niin siellä voi touhuilla sitten kimpassa sovituilla tavoilla. Osa on siellä juhlissa huoneessa isolla porukalla, tyyliin kaikki kaikkien kanssa ja toiset taas vaihtaa esim. vaimoja keskenään.

Vilja: Kaikenlaista. Mä luulen, että en osais olla sit kuitenkaan siinä tilanteessa vaikka olisi yhdessä sovittu että vaihdetaan kumppania. Tuntuis pettämiseltä.

Noora: Yks kaveri kertoi siitä Blind datingistä, missä tehdään pimeässä vähän muutakin kuin syödään. Tää Marjo oli käynyt siellä ja oli ollut kuulemma hyvin sensuelli kokemus. Oli siis pimeillä treffeillä ihan oman miehensä kanssa.  

VIlja: Tota mä voisin kokeilla.

Erin: No kyllä tiesin mistä puhut Maiko, on vähän kokemustakin…

Maiko: Kukahan meistä eroaa ensimmäisenä?

Vilja: Sulla on kyllä kepeät keskustelunavaukset. Miten romanttista. Tähän tarvii skumpat jos näin diipeillä aiheilla lähdetään liikkeelle. Tarjoilija!

Maiko: Ei kun mä perustan tän ihan tilastoihin. Jos meistä viidestä nyt tällä hetkellä kolme on naimisissa ja muutkin asuu yhdessä miehensä kanssa, niin kyllä tässä joku vielä eroaa. Avioliitoistakin puolet päättyy eroon, joten jo ihan sillä puolitoista eroa on tiedossa.

Erin: Mulle tuli tuo kortti.

Noora: Mitä?

Erin: Me erotaan Rantaruotsalaisen kanssa. Tai siis on jo erottu. Rantis muuttaa pois sillä aikaa kun me ollaan täällä.

Vilja: Haluutko puhua siitä?

Erin: No olihan tästä moneen kertaan talvella puhetta. Me ollaan liian erilaisia, vanhempina ja muutenkin. Kuinka ei vaan arvot osu yksiin. Rantis on sitä mieltä, että mä oon liian itsekäs ja minun mielestä se on kauhea jyrä. Se on mustasukkainen vaikkei sitä myönnäkään. Ja mä tunnen olevani jotenkin kahlittu, aina kun innostun jostakin uudesta asiasta tai ihmisestä niin se on siinä toppuuttelemassa: ”Mieti nyt mihin aikasi ja energiasi pistät! Kannattaako nyt ottaa aina jotain uusia juttuja kun ei vanhoistakaan selviä!” Mutta mä elän näistä uusista jutuista. En kestä sitä että aina pitäisi joka asia harkita puhki ja tehdä joku excel-suunnitelma. Argh! Mä tukehdun sen kanssa! Ja sit siltä on kadonnut libido. Ihan täysin. Koko kevään yritin huhuilla perään. Uusia alusvaatteita. Järjestin lastenhoitajat monet kerrat. Spesiaalia laatuaikaa kahdestaan. Mutta ei se palannut. Kotona oli vain joku kalpea sohvamörkö.

Noora: Huh.

Erin: Ja sit mä sanoin sille tän kaiken. Ja kiukkuisena lisäsin hatuksi että haluan eron. No, sehän sanoi siihen että: ”No se pitää nyt sitten vain suunnitella siten että kaikki menee järkevästi, lastenkin kannalta.” Siinä vaiheessa homma oli mun kannalta selvä. Mun on pakko lopettaa tää nyt kun vielä uskallan. Pelottaa silti, että jään yksin. Mutta parempi sekin kuin tämmönen hidas kuolema. Ainakin sitten voin nyt lähteä lentokentälle ja ostaa lipun seuraavalle vapaalle lennolle. Vaikka sitten yksin. Mä oon aina haaveillut sellaisesta.

Maiko: Jaa no kyllä mä nyt ymmärrän hyvin miksi oot päätynyt tuohon ratkaisuun.

Vilja: No eihän tossa nyt ollu vielä ihan kaikki Erin? Meinaan, että kyllä teidän naapurinaamiaisten loppumeiningeilläkin oli varmaan jotain tekemistä asian kanssa?

Erin: Niin varmaan. Ha. No itse hän ensin ehdotti sitä parinvaihtoa. Syytön mä siihen olen jos hän lopulta ei mennytkään maaliin asti. Mä menin. Enkä kyllä kadu. Se oli ehkä mun pakkorako. Sen jälkeen en oikein voinut enää perääntyä.

Maiko: Jaa jaa!

Liity Lipstick Mafiaan!

Lady Lipstick haluaa kutsua sinut mukaan eliittijoukkoomme! Saat ensimmäisenä tiedon kaikesta uudesta sekä upeita etuja meiltä ja partnereiltamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *