SE – seksipuhekirjaa kirjoittaessamme Sanna haastatteli 46-vuotiasta suorapuheista naista. Kuinka parisuhteessa pidetään kommunikaatiokanavat auki? Tässä muutama konkreettinen ja elämänmakuinen vinkki!
Kaikki lähtee yhdessä tekemisestä
Tykkäämme mieheni kanssa tehdä paljon kaikenlaista yhdessä. Meitä yhdistää kokeilunhalu ja erityisesti erilaisia liikuntajuttuja on harrastettu yhdessä. Olemme olleet yhdessä yli kaksikymmentäkaksi vuotta. Meillä on kolme upeaa lasta.
Kun minulla on mielessä jokin asia josta haluaisin jutella, pyydän miestäni usein kanssani koiraa lenkittämään. Juttelu koiralenkillä toimii meillä. Siinä ei ole lapset kuulemassa. Tämän vinkin mulle kertoi itse asiassa ystäväni, joka toimii hyvinvointivalmentajana, muutama vuosi sitten. Hän sanoi kuunneltuaan minua jonkin aikaa, että voisi tehdä hyvää etsiä jutteluaikaa miehen kanssa, esimerkiksi juuri yhteisillä koiran ulkoilutuslenkeillä. Liike on minulle ollut aina hyvä stressinhallintakeino muutenkin ja kun saan kropan liikkeelle, puhuminenkin on helpompaa.
Puhumme myös esim. automatkoilla, illalla sängyssä, jne. Parisuhteesta täytyy ottaa kontrolli ja pakottaa sinne hetkiä jolloin puhutaan, muuten se vain leviää ja lapset täyttää kyllä kaiken ajan.
Sekstittelyä ja autoseksiä
Mieheni reissaa melko paljon ja silloin kun ei vielä ollut somea tai kamerakännyjä, hän kirjoitti mulle reissussa ollessaan sähköposteja, jotka oli tarinoita meistä. Niissä oli aika paljon seksiä. Tykkäsin niistä. Nykyisin laitetaan kuvaviestejä, mies erityisesti ehtii hotellihuoneessa ottaa eroottisia kuvia, miettii asennot ja muokkaa kuvia. Mun kuvat ei ole ihan niin hienoja, kun olen lasten kanssa kotona, niin ne pitää jossain välissä napata.
Meillä on myös aina ollut seksileluja ja olen niihin tottunut vaikka mieheni niiden ostamisessa onkin rohkeampi. Joskus tilataan niitä yhdessä nettikaupasta. Hän on jopa tehnyt mulle dildon puusta! Eleenä olin siitä tosi ilahtunut, mietin kuinka hän nähnyt vaivaa ja autotallissa sitä sorvannut. Ei sitä kauheasti tosin tullut käytettyä kun se oli mun mielestä ihan liian iso.
Me nukutaan alasti, lusikassa. Kun toisen vartalo tulee ihoon kiinni, en ole ainakaan vielä siihen kyllästynyt. Kun asuttiin omakotitalossa ja meillä oli aikuisten makuuhuone eri kerroksessa kuin lastenhuoneet, seksiä oli melkein joka päivä. Nyt kerrostalossa on vähän enemmän paineita siitä että jäädään kiinni, jo senkin takia että lapset on isompia ja ne myös tajuaa mitä tapahtuu.
Joskus kun ollaan kahdestaan autolla matkalla jonnekin, ajetaan sivutielle metsään ja pannaan autossa. Vaikka perusseksi on kivaa, on välillä kiva tehdä jotain erilaista, yllätyksellisessä paikassa, jännittävää kun siinä on kuitenkin mahdollista että joku ajaa ohi. Nää erilaiset jutut kiehtoo molempia ja siitä syntyy muisteltavaa.
Yhteenpaluu, vaikka ei olla erottu
Välillä on ollut kausia jolloin puhuminen on ollut vähäisempää. Ja heti se vaikuttaa parisuhteeseen. Puhumisen aloittaminen voi olla tosi vaikeaa. Jos mielessä on jokin negatiivinen asia, niin mietin miten sen sanoisi niin että ei töksäytä tai sano liian syyttävästi. Olen töissä kouluttautunut antamaan ja vastaanottamaan negatiivista palautetta. Siinä auttaa se, että miettii asiaa omalta kannalta ja esittää asian mieluummin muodossa: “Minusta tuntuu tältä kun sinä teet noin…” kuin että syyttää toista suoraan. Kun toinen on tuttu, niin sitä ei tule niin varoneeksi ja töksäyttelee helposti menemään.
Kun on yli kaksikymmentäkaksi vuotta oltu yhdessä, kyllä siihen mahtuu kolhujakin. Minulle oli iso järkytys kun mieheni ilmoitti vuosi sitten yllättäen että hän oli löytänyt sielunkumppanin ja oli lähdössä pois. Jättämässä minut. Olin aivan rikki ja sekaisin, mutta päätin kuitenkin etten pura kaikkea pahaa oloani häneen. Haukuin mieluummin sitten ystäville kuin että sanoisin kaiken päin naamaa, jotain mitä saattaisin katua. Tilanne oli paha, laihduin paljon nopeassa ajassa, en syönyt, enkä pystynyt nukkumaan. Puhuimme ja kävimme terapiassakin. Ennen tätä tilannetta olimme varanneet reissun lapsemme luo ulkomaille ja päätimme että menemme sinne yhdessä. Reissussa ollessa minulle tuli voimakas olo, että nyt tämä oli tässä, kun palaamme kotiin, miehen täytyy lähteä, en enää kestä. Kun ilmoitin tämän hänelle, hän sanoikin ettei olekaan lähdössä minnekään. Suhde oli loppujen lopuksi ihastus ja etäisyys tilanteeseen teki tehtävänsä. Jälkeenpäin mies on ihmetellyt mitä oikein kävi läpi.
Olemme kriisin jälkeen päättäneet, että suhteessamme on nyt alkanut päivitetty versio. Päivityksen jälkeen puhumme enemmän, vaalimme rakkauttamme ja järjestämme aktiivisesti kahdenkeskeistä aikaa. Otamme opiksemme virheistämme, emmekä haluakaan enää samanlaista suhdetta kuin ennen kriisiä.