Ystävänpäivänä 2016…
allekirjoitimme perustamispaperit The Touchee Tales oy:lle yhtiökumppanini Rosan kanssa. Olemme siis pian kaksi vuotta olleet Toucheen tarinankertojia. Miksikö me tätä teemme? Uskomme todella, että puhumalla seksistä ja seksuaalisuudesta suoraan ja huumorilla, eli Lipstick Mafian tapaan, voi parantaa omaa rakkauselämäänsä ja sitä myöden elämäänsä ylipäätään. Emme ole seksin ammattilaisia, emmekä terapeutteja, vaan kutsumme itseämme seksistä puhumisen ammattilaisiksi. Käytäntö on osoittanut, että tämähän toimii.
Olemme tuoneet saman spiritin myös bisnekseen: pyöritämme yritystämmekin suoraan ja huumorilla. Kolme arvoamme on: nauru, kehu, liike. Joka päivä nauramme: jos ei juttumme ja tekemisemme naurata meitä, emme usko että muutkaan silloin paljon penkeiltä putoilee. Joka päivä kehumme, toisiamme, läheisiämme ja itseämme. Joka päivä liikumme: koiralenkkiä, pitkospuulenkkiä, taekwondoa, joogaa, tanssia, mutta myöskin niin, että vaihdamme perspektiiviä tekemiseen työskentelemällä välillä kotoa, yhteisöllisissä työtiloissa (kuten Tamperelainen Teho-osasto), kahviloissa, yrityskiihdyttämön tiloissa, jne.
Työmme on kommunikointia ja sisältöjen tekemistä. Kun haluamme suunnitella suuria ja piirtää paperille, varaamme neukkarin jostain (koska se homma on äänekästä!). Olemme kirjoittaneet esimerkiksi kaksi kirjaa käyttäen Google Docsia, sovimme mitä osaa kumpikin kulloinkin työstää ja kommentoimme tekstiä. WhatsAppilla sovimme haastatteluista ja muista sisältöideoista. Pidämme ”palavereita docksissa”, eli olemme yhtäaikaa linjoilla tekstin äärellä ja chattaamme ja tarvittaessa soitamme (harvoin!).
Uskomme, että ääni (audio) tulee olemaan todella iso juttu. Lipstick Mafia podcastimme Suplassa on Suomen mittakaavassa mukavasti kuunneltu: yli 200000 kuulijaa. Haluamme tehdä podcastia lisää ja kehittää sisältöjä kuulijoilta saamamme palautteen perusteella. Esimerkiksi peniksen omistavat kuulijamme ovat palautteessaan toivoneet juttuja myös heidän näkökulmastaan. Meillä kun ei peniksiä ole omasta takaa, etsimmekin sopivia apulaisia vastaamaan kiperiin kysymyksiin Penis vastaa -palstalle. Myös muut audio-sisällöt kiinnostavat ihmisiä kovasti, äänikirjoja tehdään ja kuunnellaan kiihtyvällä tahdilla. Meidänkin kirjat tulevat olemaan äänikirjoina tarjolla vaikka uskonkin, että podcastit tulevat jyräämään, ne ovat ajankohtaisia, nopeita tehdä, epätäydellisyydessään kiehtovia ja ketterästi leikeltävissä sopiviksi annospaloiksi. (Jos mietit kannattaisiko perustaa oma podcast, kuuntele hetki GaryVee Audio Experienceä esimerkiksi Spotifysta, etkä mieti enää.)
Kaikkihan alkoi siitä, kun Nokialainen kahden lapsen äiti löysi sängystään eriskummallisen olennon. Olento oli hyvin sievä, mutta selvästi vähän arka ja yksinäinen. Nainen mietti, kuka tuo olento on, mitä se haluaa ja miten hän voisi auttaa sitä iloitsemaan jälleen. Tuosta kohtaamisesta alkoi naisen ja Toucheen tarina. Touchee on meidän iloinen pikku pimppitamagotchi, eli firman maskotti. Nyt hän on ollut maailmalla kirjoittamassa omaa pikku kirjaansa ja oppimassa eri kulttuureista. Alla olevassa animaatiossa Touchee lähettää terveisiä Pariisista.
Entä se sextech appi sitten. Olemme tekemässä pariskunnille sekstittelysovellusta MoreAndBetter, jolla jokainen oman elämänsä seksijumalatar ja alfa uros voi saada entistä herkumpaa menoa makkariin. Haluatko tulla kumppanisi kanssa sovelluksemme testikäyttäjäksi? Haemme nyt käyttäjiä Suomesta sekä englanninkielisistä maista (erityisesti UK). Testikäyttäjänä toivomme, että sinulla on seksielämää, mutta et panisi pahitteeksi jos viritystä olisi enemmän. Mukaan pääset ilmoittautumalla osoitteessa sanna@lipstickmafia.fi.
Erinomaista päivää toivottaa kanssapiluilijanne
Sanna. |