Internet on täynnä tietoa siitä, kuinka kehua lasta oikein tai väärin, jotta hänelle kasvaisi terve itsetunto. Lipstick Mafian Kehukoulussa on käynyt ilmi, että monet suomalaiset kokevat lasten kehumisen helpoksi, mutta muuten kehumisessa ja kehujen vastaanottamisessa on haasteita.

Miksi kehuminen sitten on tärkeää? Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan itsetunto on muita huonompi niillä ihmisillä, joilla on ristiriitoja ihmissuhteissaan. Tutkimus on osa THL:n Stressi, kehitys ja mielenterveys –hanketta. Nuoruudesta keski-ikään ulottuvassa tutkimuksessa kävi myös ilmi, että itsetunnon heikkenemisellä ja ihmissuhdeongelmien lisääntymisellä on elämänkaaressa yhteys.

Sitä tiede ei kerro, johtuvatko ihmissuhdevaikeudet huonosta itsetunnosta vai toisinpäin. Oli miten oli, itsetunnon vahvistaminen omakehulla ja kehujen kuulemisella voi säteillä myös ihmissuhteisiin. Esimerkiksi parisuhdetta parantaa hyvä seksi-itsetunto, jota kumppanilta saadut kehut vahvistavat. Kumppanin kehuminen seksin aikana on myös erään laajaotantaisen amerikkalaistutkimuksen mukaan yksi seikoista, joka nostaa naisen orgasmin todennäköisyyttä. Ylipäänsä: kehut ovat tärkeä sosiaalinen liima, joka auttaa ylläpitämään romantiikkaa parisuhteessa ja uskomaan siihen, että on rakastettu ja ihana.

Kehut ovat tärkeä sosiaalinen liima, joka auttaa ylläpitämään romantiikkaa parisuhteessa ja uskomaan siihen, että on rakastettu ja ihana.

Naisen itsetunnosta kirjan kirjoittanut psykologi Mirja Sinkkonen sanoo, että naiselle on usein ominaista elää ”suhteissa” ja peilata itseään muihin. Muiden reaktiot ja mielipiteet eivät ole yhdentekeviä, vaan olennaisia positiivisen minäkuvan ylläpitämiselle ja rakentamiselle. Sinkkonen on kirjoittanut myös siitä, miten tärkeää mielen hoivaa ovat myötätunto ja lohdutus.

Armollisuutta myös kehujen vastaanottamisen harjoitteluun: tutkimusten mukaan masennus ja huono itsetunto aiheuttavat sen, ettei kehuja meinaa millään uskoa tosiksi ja ansaituksi. Niissä pitää siis suorastaan kylpeä, ennen kuin alkavat mennä läpi!

Kuten Psychology Today –lehti sen tiivistää: Kehut ovat pieniä rakkauden lahjoja. Ne kertovat ihmiselle, että hän on arvokas. Kehumisen taidoista tärkein on lehden mukaan se, että kehu on aito. Muuten se ei ole niin justiinsa. Kunhan tarkoittaa mitä sanoo.

Kehut ovat pieniä rakkauden lahjoja.

Me kaikki ansaitsemme kehuja eli positiivista palautetta. Tärkeintä on saada kehuja itselleen tärkeiltä ihmisiltä: perheenjäseniltä, ystäviltä ja työtovereilta. Lipstick Mafian Kehukoulussa on myös huomattu, miten ihanalta tuntuu kuunnella kun ihmiset kehuvat itseään. Omakehu haisee hyvältä!

Lipstick Mafian Kehukoulussa käytetään koeteltuja kehumisharjoituksia niin psykologian opinnoista, Lipstick Mafian yhteisöstä kerätyistä vinkeistä, kuin Feministisen ajatushautomo Hatun pitkään käynnissä olleista Kehtaamiskouluista. Rosa on käynnistänyt ensimmäisen Kehu nainen päivässä –kampanjansa jo vuonna 1996! Tervetuloa Kehukouluun – hyvän mielen takuu!

Rosa Meriläinen

Liity Lipstick Mafiaan!

Lady Lipstick haluaa kutsua sinut mukaan eliittijoukkoomme! Saat ensimmäisenä tiedon kaikesta uudesta sekä upeita etuja meiltä ja partnereiltamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *