Hallussa: Kuukuppi

Kuukautiset ovat varmasti eniten harrastettu extremelaji. Eräs ystäväni kertoi, että hänen menkkansa ovat niin runsaat, että hän nukkuu kuin vauva. Vaipoissa. Useampi paksu yöside ja silti täytyy herätä yöllä vaihdolle. Patja on kirjava tahroista ja pahimpaan monsuuniaikaan täytyy koko päivä suunnitella siten, että voi pysyä pois ihmisten ilmoilta ja vessan läheisyydessä. Miehensä oli ladannut puhelimeensa kuukautisappin. Siitä hän tsiigailee vaimon kiertoa, jotta voi hyvissä ajoin ilmoitella jos kuukautiset uhkaavat lomamatkaa. Sitä riskiä ei voi ottaa. Mies uhkasi jopa pyytävänsä ystävältään lääkäriltä lääkärintodistusta reissun siirtämiseksi jos puolukat iskee. No kiddin!

Toinen ystäväni kertoi juuri, että oli ollut kohdunpoistossa runsaiden kuukautisten vuoksi. Niin railakkaat vuodot, että ei pysy hemoglobiini yllä kuin lääkkeillä ja vetää ihan voimattomaksi.

37-vuotiaana olen nyt päättänyt ottaa menkat haltuun. Ennen muksuja oli yli kaksikymmentä vuotta pillerit. Merkkiä vaihdeltiin välillä, monistakin syistä. Menkkakivut pysyi aisoissa, menkat oli kohtuulliset, kierto tasan 28 päivää. Lepposta.

Ensimmäisen muksun jälkeen kokeilin pilleriä, ehkäisyrengasta, kortsua ja keskeytettyä yhdyntää..

Näillä metodeilla edettiin kunnes kolmannen muksun jälkeen huomasin, että hormonaaliset ehkäisyt ei vaan ole minulle. Joten päätin, kuparikierukka! Ensimmäinen lääkäri oli sitä mieltä, että minulle ei voi kuparia laittaa kohdun rakenteen vuoksi. Ja entä jos haluankin pian uuden vauvan? Ihmettelin tätä aikani ja päätin kerran vielä kokeilla paikallista hormoniehkäisyä, ehkäisykapselia, joka asennettiin käsivarteen. Se oli vähän epämukavan tuntuinen, kuin olisi pätkä ohutta muoviputkea nahan alla. Ja siitähän alkoi mielenkiintoinen setti. Ensin menkkoja ei ollut moneen kuukauteen, mutta kun ne sitten alkoi, vuosikin kuukauden putkeen. Juuri kun mitta oli ihan täysi, ne loppui. Oli viikon pois, kunnes taas sunday bloody sunday ja muutaman viikon menkat. Vuoto ei ollut mitään mahdotonta, joten odottelin jos ne siitä asettuisi. Kapseli oli kuitenkin vielä melko tuore ja ehkä keho totutteli. Hankalampi juttu oli mieliala. Pää ei kestänyt omaa kikkoiluani joten menin lopulta toiselle lääkärille, joka kysyi ”entä kupari?”. Kerroin historian, mutta hän ei nähnyt mitään ongelmaa. Seuraavalla käynnillä kapseli veke ja kupari ineen. Ja siitähän se riemu sitten repesi.

Menkat. Kuukautiset. Puolukkapäivät. Mensut. Monsuunit. Hillopäivät. Juoksut. Moonikset. Tippaviikot. Väriviikot. Hullun lehmän tauti. NE!

Muistan vieläkin kuinka ala-asteella yksi luokkakaveri sanoi jotain, joka on aina pysynyt mielessäni. Olisiko ollut jotkut koulun kisat tai vastaavaa, ja kävi jokin epäreilu tilanne jota ääneen ihmeteltiin. Tämä tyttö, jolla oli pyllyn päälle ulottuvat hiukset ja otsispermanentti, sanoi: ”Kyllä me tämä kestetään, koska me ollaan naisia.” Nyt olen ”Menkat haltuun” -projektissa palannut tähän ajatukseen useasti.

Kuparikierukka teki menkoistani horror shown, joka toistuu kerran kuukaudessa lähes samanlaisena. Ei täysin säännöllisesti, mutta kun rodeo alkaa, sitä tietää mitä tapahtuu. Kutsun tätä settiä sadan metrin aidoiksi. Ensin on lämmittely, päivän tai parin tiputteluja ja sitten se yksi alavatsanipsaisu josta tiedät, että minkään valtakunnan lantionpohjatreeni ei pelasta sua siltä, että jos nyt ei ole ympäristö suojattu niin there will be blood.

Niagarafallssit kestää yhden päivän, jolloin tuntia pidempiä palavereja ei voi ajatellakaan, mieluiten teen hommia kotitoimistolla, ja silti olo on epävarma ja ankea. Yksi kaveri vinkkasi, että jos ei yksi tamponi hoida hommaa, niin hän laittaa kaksi. Kokeilin tätäkin. Käkikellokuukautiset ei nekään kuitenkaan tuntuneet lopulta parhaalta ratkaisulta.

Olen moneen kertaan ollut lähdössä jo poistattamaan koko häkkyrän, mutta sitten kuulin riittävän monesta tuutista paremmasta kuukupista, Lunettesta. Alkuun en uskonut mainoksia joissa käyttäjät vakuuttivat ”Ei enää ohivuotoja”, ”Parasta ikinä”, jne.  Mutta en myöskään halunnut luovuttaa ja ajatella, että lopun ikääni kaivaudun poteroon yhdeksi päiväksi kuukaudessa.

Halusin ottaa menkat haltuun ennenkuin täytän 38. Siis kokeillaan kuppia. Kuppia on kahta kokoa, tilatessa minulta kysyttiin kumpaa kokoa? En tiennyt millä perusteella koko valitaan. Iän, lapsien lukumäärän, lantiopohjatreeni-innokkuuden, vai menkkojen runsauden mukaan. Ja että miten mitataan kuukautisten runsaus? Tiedän, että vaikka omat monsuunit tuntuvat siltä kuin suurtalouskeittiössä valmistauduttaisiin veripalttupäivään, monilla ystävälläni on menkat vielä jotakin vielä valtaisampaa, rivi tamponeja + pari sidettä päällekkäin ja silti roiskuu ohi. Kuin luovuttaisi verta koko Suomen armeijan tarpeisiin. Kuin, no, you got the point.

Otetaan siis se isompi kuppi. Ja valitaan väri. Ihania värejä! Oranssi!

Kuppi tulee paketissa, jossa päällä on tarra: ”There will be blood”. Totisesti. Mutta kuinka paljon? Nythän sen voin mitata!

Treenaan ensin kupin taittelua. Tämä on helppo. Pitää vaan saada ote yhdellä kädellä ja sitten eikun sisuksiin. No ei. Kuppi pjongahti auki jo etuovilla. Ehkä otan kaikki vaatteet pois ja menen suihkutilaan harjoittelemaan. No ei vieläkään. (Onneksi ei ole pitkiä kynsiä) Kupin tappi pistää häpyhuuleen liikkuessa. Ei tämä voi olla paikallaan. Ehkä minulla kuitenkin on rakenteellinen vika tuherossa eikä tämä sovi. No, toinen jalka tuolille, rentoutus ja uusiksi. Nyt meni paremmin. Mutta taas tappi tuntuu. Neljäs kerta toden sanoo. Työnnän sormet kupin kanssa melkein rystysiä myöten sisään ja kierrän ja vapautan. Nyt se on siellä! Mutta nyt se ei aukea! Eijeijei! Plop! Pieni ääni ja tuntuma. Kuppi aukesi. Eikä tappi tunnu. Onko se siis paikallaan? Entä jos en saa imukuppia enää irti kohdun suulta? Ressi!

Heiluttelen lantiota sivulta toiselle ja pyörittelen. Ravistelen ja twerkkaan. Kyykkään reippaasti. Kuppi on ja pysyy. Uskaltaisiko tämän kanssa jumpallekin? En ainakaan vielä. Enkä toimistoon. Mutta so far so good.

Kaveri soittaa kävelylle, no mennään! Ajattelen, että olen superrohkea ja kokeilen lähteä kupilla! Kuppi täytyy kuitenkin tyhjentää varulta ennen lenkkiä, ajattelen. Saan kupin irti kun muistan kaverin ohjeen, ”Vähän niinkuin synnytät sen työntämällä lantionpohjan lihaksilla”. Siispä työntää lihaksilla ja vetää tapista, ja irtoaa se. Se on nyt kaksi kolmasosaa täynnä. Yhtään ei ole tullut ohi ja kuppi on helppo poistaa siististi (omassa vessassa ilman stressiä, ja niin ja edelleen ilman vaatteita). Itsevarmuutta uhkuen laitan kupin uudelleen. Neljä kertaa. Varustaudun lisäksi pikkuhousunsuojalla ja mustilla leggareilla. Ja eikun metsään.

Olen niin tarmokkaana tästä haltuunotosta, että unohdan käydä lenkkiä-edeltävällä vessakäynnillä. Reipas kävely ja hetkeä aiemmin nautittu kahvi. No, te tiedätte. Sanottakoon, että kuppi pysyy paikallaan myös puskakakkosella. Se siitä olis vielä puuttunutkin että metsäkakalle olisi tipahtanut oranssi hattu. Tää naisten elämä, yhtä eritettä! Mutta jos menkat ei vielä meinaa loppua, ne saa jatkua, sillä mulla on kuppi hallussa!

Lady Lipstick